Miten Siili Solutions käyttää ulkoistettuja ohjelmistokehittäjiä kasvaakseen. Lauteilla Mika Rosslyn, Siili Solutions Oyj.

15. elokuuta 2024
Paavo Pauklin

Miksi Siili käyttää alihankkijoita ja ulkoistettua työvoimaa kasvaakseen?

Miten hyviä puolalaiset ja bulgarialaiset ohjelmistokehittäjät ovat? Eroaako heidän tuottavuutensa suomalaisista ohjelmistokehittäjistä, ja mihin sinun yrityksesi kannattaisi keskittyä toimiessasi monitoimittajaympäristössä?

Siili Solutions on perustettu vuonna 2005, ja se on kasvanut aina siitä lähtien noin 15 % vuodessa. Äskettäin yritys ylitti 700 työntekijän rajapyykin, eikä kasvu osoita hiipumisen merkkejä.

Mutta jopa Siilin kaltaiselle yritykselle ohjelmistokehittäjien löytäminen ei ole helppoa.

Mika Rosslyn on ollut mukana IT busineksessä yli 30 vuotta ja nähnyt kuinka markkina on muuttunut monta kertaa. Alihankinnasta vastaavana johtajana Rosslynin vastuulla Siili Solutionilla on viimeiset kuusi vuotta ollut kumppanuudet ja ulkoistukset, joilla on ollut suuri vaikutus yrityksen voimakkaaseen kasvuun.

Hän uskoo, että ulkoistettujen kehittäjien löytäminen ei ole vain resurssi tai HR-asia — kyse on kasvun hakkeroinnista.

Miten sitten Siili käyttää alihankkijoita ja ulkoistettua työvoimaa kasvattaakseen liiketoimintaansa? Auttaako se heitä palvelemaan paremmin asiakkaita?

Ja kuinka helppoa heidän on löytää oikeita ulkoistuskumppaneita? Kuuntele episodi niin saat tietää sen.

Ohjelmistokehityspalvelut

Tutustu kirjoittajiin

Paavo Pauklin
Johtokunnan jäsen
+372 6 555 022
Joseph Carson
Eettinen hakkeri, kyberturvallisuusneuvoja
+372 6 555 022

Ilmoittaudu 30 minuutin ilmaiseen konsultaatioon

Hanki ilmainen konsultaatio